Olet varmasti usein kuullut lauseen ”huolehdi itsestäsi”. Näin tammikuussa useat naistenlehdet ja some toitottaa itsestään huolehtimista. Ruokavalioita ja kunto ohjelmia. Ajatellaan itsensä huolehtimisen tarkoittavan, syö terveellisesti, liiku enemmän ja muita ulkoisia seikkoja.
Kun sinä menet peilin eteen mitä näet? Näetkö kauniit silmät jotka heijastavat sielun kauneutta, ihanan nenän joka on juuri sopiva ja oikeassa kohtaa? Vai kenties päinvastaista, pussit silmien alla, epäpuhtautta ihossa?
Oletko koskaan miettinyt miten puhuttelet itseäsi tai miten puhut itsestäsi? Usein kuulemme naisten kertovan ainoastaan kehonsa puutteista. Tarpeesta muuttaa jotain kehossa, laihduttaa kiinteyttää. Pääpaino on kuitenkin siinä ettei ole tyytyväinen nyt.
Mutta onko ulkoiset asiat ainoa mitta itsensä huolehtimisesta? Ja kuka kertoo tai määrää minkä kokoinen ja näköinen on itsestään huolehtiva? Vai voisiko kuitenkin olla kysymys myös jostain sisäisestä tunteesta tai olotilasta. Entä jos itsestään huolehtiminen olisikin nauramista, sitä että tekee asioita joista nauttii, rentoutumista, lepoa, tanssia. Mikä ikinä tekee sinulle hyvän ja iloisen mielen. Saa sinut nauramaan ja rentoutumaan.
Luultavasti itsensä rakastaminen ja itsestään huolehtiminen muodostuu näistä molemmista. Näiden yhdistelmästä jonka yksin sinä voit määrittää itsellesi. Vain sinä tiedät minkä verran liikuntaa tai lepoa tarvitset juuri nyt voidaksesi hyvin. Sinä tiedät mistä nautit ja mikä saa sinut nauramaan vaikka joskus ne asiat jäävät arjen alle. Olisiko nyt aika kaivaa ne taas esiin? Asiat jotka tuovat ilon ja naurun arkeen ja elämään.
Toiminko niin kuin opetan?
Nyt on tunnuksen aika, eilen jäin taas kiinni negatiivisesta kerronnasta puhuessani itsestäni. En ole tyytyväinen vatsaani, jumpata pitäisi ja laihduttaa. Vaatteet ei istu ja on läski olo. Painanko enemmän kuin toissapäivänä? No tuskin ainakaan paljoa. Joten mistään konkreettisesta painon muutoksesta ei ole kyse. Lisäksi oli aika jolloin painon 10kg vähemmän ja ikäväkseni joudun toteamaan etten ollut yhtään tyytyväisempi itseeni. Siispä omalla kohdallani olen tullut siihen tulokseen ettei paino ole määräävä tekijä itseni rakastamisessa.
Ajoittain en näe itseäni arvokkaana tai millään tavalla kauniina. Mielummin lymyilen varjoissa ja harmittelen miksen uskalla olla esillä. Toivottavasti sinä et toimi näin.
Jäätyäni siis eilen kiinni siitä miten puhun itsestäni, se osui jotenkin tosi syvälle. Kyllä tiedän vetovoiman lain ja sen kasvavan mitä ruokin. Miksi siis ruokin negatiivista kuvaa itsestäni? Miksi keskityn puutteisiini ja siten lisään niitä? Sen sijaan kun voisin keskittyä positiivisiin asioihin minussa ja samalla lisätä positiivisuutta ja itseni rakastamista elämääni.
Huomatessani miten negatiivisesti katson itseäni, asiasta tuli ahdistava olo, kamalaa miksi teen itselleni näin, kaikesta tästä tiedosta ja työstä huolimatta huolimatta. Osin kritisoimme itseämme tiedostamatta koko asiaa. Mutta kun asia tiedostaa voi sille tehdä jotain. Totesin siis että itseni lisää kritisoiminen ei tuo toivomani tulosta.
Tuskissani päätin että tarvitsen rakkaan ihmisen läheisyyttä voidakseni paremmin. No auttoiko se? Ainakin hetkellisesti. Ystävän silmien pyörittely ja huokaus sai minut taas takaisin itseeni. Muistin mikä oikeasti on tärkeää ja ystävän rakkaus palauttaa rakkauden myös itseeni. Nauraessani ja hassutellessani ystäväni kanssa unohdan vatsan ja muun epätäydellisyyden.
Ystäväni lähdettyä palaan takaisin lähtökohtaan, tyytymättömyyteen itsestäni. Katson peiliin ja mietin onko vatsa sellainen että sille pitää tehdä jotain vai taputtelenko sitä vain rakastavasti. Molemmat tyttäreni on vatsani kantanut joten annan sille armoa ja hyväksyn sen sellaisena kuin se on.
Vaikka ystävän tapaamisesta tai puhelusta on apua ”vatsa kriisin” iskiessä, kukaan ei kuitenkaan voi rakastaa minua puolestani. Se mikä tulee sisältä on hoidettava ja muutettava sisältä ei ulkoapäin. Niinpä menen taas peilin eteen kertomaan itselleni kuinka kaunis ja rakastettava olen. Joka päivä se ei ole helppoa, kuitenkin joka päivä uskon siihen enemmän ja enemmän.Lisäksi huolehdin siitä että teen asioita joita rakastan, tanssin, nauran, teen visualisaatioita.
Ihanien asioiden lisäksi itsensä rakastaminen vaatii mukavuus alueelta poistumista. Pienien riskien ottamista. Kuten menin kylpylään bikineissä, koska en tällä hetkellä omista uimapukua. En siis jätänyt menemättä uimaan koska en omista uimapukua tai hädissäni lähtenyt sitä marketista etsimään. Vaan päätin että olkoon, jos joku järkyttyy nähdessään mahani niin hänen ongelmansa ei minun. Ajattelin kylpylä viikonloppuun lähtiessäni että uskallankohan mennä uimaan. Kun uinnin aika tuli olin jo unohtanut koko asian. Eikä kukaan kiinnittänyt vatsaani huomiota en edes minä itse. Niinpä saatoin taputtaa itseäni olkapäälle, ylitit mukavuus alueesi hyvä tyttö.
Itsensä rakastamisesta ja nähdyksi tulemisesta voit lukea lisää täältä
Toivon sinulle rakkaita ystäviä, naurua ja rohkeutta kohdata itsekritiikin kriisit.
Kuulen myös mielelläni sinun ohjeesi ”vatsa kriisin” tai jonkun muun vastaavan kohdatessasi. Joten jätä vinkkisi alle.
Kun tarvitset intuitiivista valmennusta vatsa kriisiin tai muuhun itsensä rakastamisen haasteisiin löydät minut.
Rakkautta Jumalatar matkallesi!
