Tiedätkö sinä kuka olet? Siis oikeasti kuka tai millanen on sielusi tahto? Uskallatko olla näkyvä? Minä en ole uskaltanut.
Päivä päivältä tulen kuitenkin tietoisemmaksi itsestäni ja niistä puolista joita olen piilotellut. Jotka olen ajatellut ettei ne ole sopivia. Sopivaa ei ole intuitiivinen näkeminen eikä tarot tulkinta. Sopivaa ei ole levottomuus joka sisälläni asuu. Sopivaa ei ole se että kodit ja asuin paikat vaihtuu. Sopivaa ei ole työpaikan vaihtaminen, työttömyys ja uran vaihtaminen. Sopivaa ei ole elää yksin mutta ei myöskään vaihtuvat kumppanit. Ja kyllä minä olen suorittanut tätä kaikkea, paennut milloin mitäkin. Usein miten sitä mitä en itsessäni halua nähdä tai että se tulee näkyväksi. Nimen omaan suorittanut, kun en ole tiennyt mitä tehdä. Kuinka olla kaikkien vaatimusten mukainen.
Mitä enemmän olen yrittänyt peittää itseni ja olla jotain mikä on oikein. Sitä enemmän varjoni pääsevät esiin ja vahvistuvat. Kunnes koen että minut ajetaan nurkkaan ihmissuhteessa tai muuten nostan muurit ja käyttäydyn kuin uhmaikänen lapsi, joka karkaa kotoa ja uskoo pärjäävänsä yksin.
No tässä elämässä on yksin saanut pärjätä. Ja vaikka elämä on muunmuassa avopuolison kuoleman, perinnöllisen sairauden kautta opettanut kannateltavaksi tulemista, olen aika kova luu. En suostu päästämään irti, elämän kannateltavaksi. Se että luottaa ja suostuu rentoutumaan antaa asioiden tapahtua on pelottavaa. On seisottava omilla jaloillaan ja oltava itse johdossa. Itse kaikki langat käsissään. Siitä huolimatta että siten ei löydä rakkautta. Siitä huolimatta että siten ei kykene näkemään ja rakastamaan itsenään varjoineen. Muutamia ajatuksia itsensä rakastamisesta löydät myös aiemmasta kirjoituksestani Itsensä rakastaminen.

Rohkeus
Moni sanoo minun olevan rohkea. Teen näennäisen helposti ja aina itsenäisiä päätöksiä isojakin. Näytän pärjäävälle ja kaikki näyttää olevan hallinnassa. Siitä huolimatta että koko elämä roikkuu ohuen hiuskarvan varassa. Suojat ovat vahvat ja näyttävät. Todella harvalla on rohkeutta taistella lohikäärmettä vastaan nähdäkseen mitä sen takana on. Nähdäkseen sen kaaoksen ja hädän joka sisälläni asuu. Mutta olen tieni valinnut ja siihen tyytynyt.
Nyt 50v kynnyksellä olen päättänyt, että tämä riittää. Olen pikkuhiljaa salaa hyväksynyt sen joka olen, tai pieniä paloja siitä. Olen ja tulen aina olemaan vaeltaja. En pysy samassa paikassa kauaa ja toivon löytäväni rauhan ja sopusoinnun sen kanssa. Haluan luoda työn joka on alati muuttuva tarpeideni ja asiakkaideni tarpeiden mukaisesti. Haluan olla näkyvästi se joka uskoo Enkeleihin ja Jumalattariin ja joka saa voimansa intuitiosta ja manifestoinnista. Haluan hyväksyä itseni ja voimani sellaisena kuin se on varjoineen päivineen.
Haluan löytää rakkautta, vaikka se on minulle vaikeaa ottaa vastaan. Hyväksyn myös sen että tämä levottomuus ja jatkuva muutos ei sovi kaikille ja puolison löytäminen voi olla haaste. Joten olkoon niin. Keksinyt rakastamaan itseäni ja näyttämään itsestäni myös sen heikkouden. Haluan olla näkyvä ilman muurien ja lohikäärmeen suojaa. Asettukoon lohikäärme maatähti-chakralleni suojaamaan ja pitämään minut maadoittuneena.
Tiedän ettei kaikille ole helppo nähdä uutta todellista minua. Koko elämäni ihmiset ovat vaihtuneet ympärilläni. Usein niin että kelpaan kun olen tarpeellinen, kunnes kriisi heltiää ja olen tarpeeton. Tämänkin olen jo pitkään tiedostanut ja hyväksynyt. Koska sydämeni haluaa auttaa ja sitä se haluaa edelleen. Ja sydämeni ja sieluni saa auttaa työni kautta, niin että saan siitä itselleni hyvän mielen ja korvauksen. Siten että saaminen ja antaminen löytävät vihdoin tasapainon. Siten että vihdoin opettelen ottamaan vastaan enkä vain antamaan. Ja kun otan vastaan miten paljon enemmän annettavaa minulla onkaan.

Koska hyväksyn ja näen sisäisen lapsen sen tuskan ja riemun itsessäni. Voin luvata sinulle että näen sen, myös entistä paremmin sinussa. Kun saavut luokseni minä ja korkeimman valon ja rakkauden olennot näemme sinut, kannattelemme sinua ja hyväksymme sinut täydellisenä joka olet. Ei ole mitään pelättävää eikä mitään peitettävää. Autan sinua palaamaan siksi joka olet. Universumi ei tehnyt virheitä meitä luodessaan vaan kaikki sen luoma on täydellistä. Ja tämän haluan sinunkin itsessäsi näkevän.
Kun kaipaat kannattelua ja syvempää tutustumista itseesi löydät energiahoidon ja valmennukseni täältä. Olet sydämellisesti tervetullut.
Rakkaudella Sari


