Oletko joskus katsonut että kyllä tuo osaa ja helppohan tuon on. Kun intuitio kutsuu sinua jonkin ihanan asia ja tekemisen ääreen? Mutta minä en kyllä pysty enkä osaa. Sitten jos tarkemmin tarkastelee, sen joka osaa elämää voi löytää kohdan jossa hänkään ei osannut. Mitä ihmettä onko hänkin joutunut opettelemaan ja taistelemaan jotta nyt on hyvä ja loistava ja kulkee omia unelmiaan.
Itse omien unelmieni edessä?
No mutta minulta kuitenkin puuttuvat jotkut tietyt ominaisuudet jotka ovat välttämättömiä onnistumiseen. Kuten yksi lempi ajatukseni on että minulta puuttuu sitkeys ja sitoutumis kyky. Miten ihanaa onkaan meittiä kaikkia elämän kolhu kohtia ja ajatella että niin tuossa menetin luottamuksen ja tuossa ja tuossakaan en onnistunut joten ainoa oikea johtopäätöshän on etten ole onnistuja tyyppiä ja kuten aiemmin sanoin, etten kykene sitoutumaan ja sitkeyskin puuttuu. Mutta jos tilanne todellakin on tämä miksi intuitio kutsuu tekemiseen joka ei ole minua varten. Vai onko?
Näitä ajatuksia kun rupeaa pohtimaan ikäväkseen saattaa huomata etteivät ne ehkä olekkaan koko totuus. Vahingossa mielen syövereistä saattaakin löytyä toisia kohtia joissa on onnistunut ja selvinnyt tosi tosi pahasta paikasta. Oliko minulla siinä sitkeyttä? Hmmm no saattoi olla. No olinko sitoutunut muutokseen? NO ehkä mutta oli pakko? Kuka pakotti? No No apua alkaako minulta selitykset loppua?
Nyt kun olen saanut itseni kiinni yksipuolisesta tarinasta joka itse asiassa ehkä suojaa minua kuvitellulta pettymykseltä. Totta kai kun yrittää mitä tahansa uutta tulee pettymyksiä. Juuri yksi päivä mietin että pelkään pettymyksiä niin paljon etten enää oppisi kävelemään. Mutta aikoinaan opin, kaaduin ja löin pääni tai pepun ja sattui ja tuli iso parku. Mutta entä sen jälkeen nousin uudelleen ylös kunnes opin kävelemään. Tästä tuleekin mieleeni hassu sisareni. Ollessamme lapsia, hän on minua noin 4v nuorempi, joten minulla oli jo ihanat nuken vaunut. Sellaiset muoviset joissa oli kukan kuvia reunassa. No tämä sisareni siis nousi aina seisomaan näitä minun upeita nuken vaunuja vasten. Koska se ärsytti minua ja nuken vaunut oli minun, kuinkas kävikään kun vähän liikutin vaunuja sisko kaatui. No luovuttiko hän? Ei valitettavasti vaan nousi uudestaan ja sama toistui kunnes nukenvaunut joutuivat johonkin komeroon. Olen tästä ehkä edelleen sisarelleni hiukan katkera.
Mutta pointti tuli varmasti selväksi. On paljon asioita jotka eivät ole olleet helppoja on sattunut ja pelottanut niin että itkettää mutta jokin intuition voima on vetänyt yrittämään uudestaan. Aika ajoin tulee myös pieniä onnistumisia ja niin se eteenpäin vievä intuition voima saa virtaa ja nostaa meidät aina vaan yrittämään uudestaan.
Joten rehellisyyden nimessä joudun toteamaan että ajatus ettei minussa ole sitkeyttä ja sitoutumiskykyä ei ole totuus. Ei ainakaan koko totuus. Mikä siis minua estää kulkemasta kohti unelmiani. Mikä ja mistä tulee se ääni joka kehoittaa luovuttamaan, joka kertoo että liian pelottavaa liian paljon pelissä, et kuitenkaan onnistu. Siinähän voi vaikka sattua, tai vielä pahempaa joutua häpeämään epäonnistumistaan. Ja häpeäähän ei kukaan kestä.
Kun ajatukseni herättivät kiinnostuksesi olethan jo Jumalattarenpoisti listallani?
Intuition ääni
Aika ajoin kuitenkin intuition ääni on niin kova että joutuu miettimään entä jos sittenkin yritän? Olenko rehellisesti sanottuna koskaan yrittänyt oikeasti? Mitkä olisivat ne keinot joilla voisin onnistua? Keneltä voisin saada apua?
Niinpä nämä kaksi ääntä, se intuitio joka kutsuu uuteen ja se pelko joka kertoo ettei missään nimessä kannata suorittaa kuoro huutoa ja pää tuntuu hajoavan. Tunne pyörä pyörii onnistumisen ja epäonnistumisen häpeän pyörää niin että huimaa. Joten on keksittävä jotain jolla pyörän pyörintää voi hidastaa ja kuoroa hiljentää.
Siispä joudun kaivautumaan syvemmälle itseeni. Missä kohdassa minun kehoa tuntuu se pelko ja häpeän pelottelija? Miltä se näyttää? Onko sillä joku väri? Muistuttaako se jotain oikeaa ihmistä tai tuleeko mieleen jonkun sanominen tai varoitus lapsuudesta jonka kuulen edelleen?
Näitä pohtiessani ja pyöritellessäni löydän jotain, jonkun tunteen ja äänen jostain kaukaa. Jotain ajatuksia ja sanoja jotka on tarkoitettu suojelemaan minua tai eivät ole kohdistettu minulle ollenkaan, vaan olen vain ne ohimennen kuullut ja sulkenut sydämeeni totuutena.
Niinpä minun on aika kohdata nämä asiat. Punnita ne uudelleen ja mietittävä että onko pelko todellinen vai kuviteltu? Mitä jos pahin tapahtuu? Kuolenko häpeään? Onko edes mitään syytä hävetä?
Entä jos onnistun?
Ennen kaikkea alan pohtia entä jos niiden muutaman (lue lukuisan) epäonnistumisen ja pyllähtämisen jälkeen kuitenkin onnistun? Entä jos unelma onkin istutettu päähäni juuri siitä syystä että minun halutaan onnistuvan? Entä jos uniersumi tai maailma on minun puolella ja haluaa minulle ihania asoita?
Nyt kun asoita katsoo on pelko ääni saanut selityksiä ja äänenvoimakkuus on pienentynyt. Toisaalta taas intuition ääni on saanut voimaa ja pelko häpeästä asetettu sopivaan siedettävään kokoon.
Tunnus lauseeni olkoon tästä lähtien entä jos onnistun?
Missä sinä haluaisit onnistua? Kun tarvitset apua sukeltamiseen unelmien ja pelkojen sekamelskaan löydät minut täältä. Ojennan käteni ja kuljen rinnallasi sen haastavan vaiheen kunnes unelma on voimakkaampi kuin mikään muu.
Kun sisälläsi käydään taistelua intuition kuiskiman uuden ja ihanan sekä pelon välillä muista kurssini Intuition kutsu.
Rakkaudella Sarisi
